Lukijat

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Vaateideointia

Tähän koostan esimerkkejä siitä, minkä tyyppisiä vaatteita olen tekemässä, pohjaa omille suunnitelmille.



Hihattomat paidat
Pidän itse kovasti tästä mallista, jossa selässä on virkattua pitsiä. Jokin tämän tapainenkin on varmaankin tulossa, ellen keksi vielä parempaa ideaa. Tietysti myös enemmän perusmallinen toppi on varmastikin myös hyvä idea. Näillä pärjääkin sitten jo pitkälle.

 
Ohut villapaita
Pitkähihaisen t-paidan sijaan neulon aluksi yksi tai kaksi ohutta villaista paitaa. Kuvan esimerkki ei ole kaunis, mutta on palvellut hyvin kuluneena talvena yli pakkaskauden. Se on todella ohut, yhtä ohueen en itse pysty, mutta kivan oloista käyttöpaitaa tavoittelen silti. Toinen paita saa jäädä simppeliksi, esimerkiksi ihan valkoista villaa, mutta toisesta paidasta pyrin tekemään kivan näköisen, vaikkapa raidallisen. Paidat tulevat lähelle ihoa, joten niiden tulee olla miellyttäviä tunnultaan. Tämä vaatimus saattaa rajata ulkonäkövaihtoehtoja, ainakaan voimakkaita värjäyksiä en alkuun uskalla näille kokeilla, sillä ne usein tekevät kuidusta karkeampaa.


Joogapantsit/"legginssit" eli ohuet neulotut housut
Tässä pari mallia ideoinnin pohjaksi. Molemmat ovat ohuita, mutta vasemmanpuolimmaisten kaavoitustekniset ratkaisut tekevät kuitenkin tukevamman housumaisen vaikutelman. Käytetty lanka on myös jonkin verran ohuempaa, mihin itse pystyn, mutta mahdolisiman lähelle sitä pyrin. Oikealla olevat joogapantsit ovat enemmän sitä, mitä "legginseillä" tässä haen, aivan suoria, ihonmyötäistä en pyrikään tekemään, sillä villaneuleen palautumiskyky ei ole yhtä hyvä kuin elastaania sisältävän kuituseoksen, joten pyrin näin ehkäisemään polvipussien syntymistä. Elastaanittomuuden vuoksi myös resorit mietityttävät, sillä yhtä napakkaa, kuin näissä joogapantseissa on turha haikailla - siksi vasemmanpuoleisten housujen lahkeensuun ratkaisu kiinnostaa, siinä neulos on vaakasuunnassa: joustavuutta on vähemmän, mutta napakkuutta enemmän kuin neuleessa yleensä sivusuunnassa.


Villahame
Tämän tapaisen hameen teen myös. Kuvan hamekin on itseneulomani, mutta ostolangasta. Ulkonäkö varmaan ainakin jonkin verran muuttuu, mutta pituus ja levenevyys ovat tätä luokkaa. Hame on polvipituinen. Sitä voi käyttää sellaisenaan esimerkiksi legginsien kanssa tai villaisena alushameena kovilla pakkasilla. Kolmen kylmemmän vuodenajan vaate.
Vaihtoehtoisesti tai luultavammin lisäksi teen ehtiessäni myös lyhyet villahousut tai -shortsit.


Villasukat, ohuet ja paksut
Sukkia teen ensisijaisesti vain villasta, kuvassa joitakin itse neulomiani kappaleita. Paksuus vaihtelee näistä vasemmalta oikealle siten, että ensimmäiset vasemmalla ovat ohuimmat, jopa niin ohuet, että käyvät hyvin kävelykenkiin. Oikealla on pitkävartiset, muotoon neulotut kirjoneulesukat, pysyvät hyvin jalassa ja ovat todella lämpimät. Kirjoneule kestää myös paremmin kulutusta.
     Suurin haaste sukkien kanssa tuleekin olemaan juuri kulutuskestävyys. Kaupallisiin sukkalankoihin on lisätty polyamidia kestävyyden parantamiseksi. Vaatematka-projektin vaatteisiin keinokuidut eivät kuitenkaan kuulu, joten ongelma pitää ratkoa jollain keinoin, mieluimmin muuten kuin jatkuvalla parsimisella. Projektista onkin tulossa sukkien kestävyyden kulutuskoe. Ehdokkaina ovat pellava suomenlampaan villan lisänä, vuohenkarva suomenlampaanvillan lisänä, ahvenanmaanlampaan villa (sisältää päällysvillan) ja suomenlapinkoiran karva (sisältää niin ikään päällyskarvan ja villamaisen aluskarvan). Kestävyydestä tulee sitten raporttia projektin edistyessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti