Ihanteellista olisi, että tuottaisin ja käsittelisin jo nyt itse tarvitsemani kasvikuidun. Toisaalta alue on minulle enimmäkseen uusi ja opittavaa riittää, joten tämän vuoden realistisena päätavoitteena on oppia muokkamaan kuitukasvien kuitu käyttökelpoiseen muotoon ja kehräämään se langaksi. Jotta saan jo ensi kesäksi mukavan vilpoisia vaatteita villan lisäksi, aion turvautua oman tehtävänantoni juuri tätä varten jätettyyn porsaanreikään, eli voin myös tuottaa vaatteita aloittamalla kehruun suoraan valmiista kuidusta.
Aivan kokematon en kasvikuitujenkaan kanssa ole, kokemusta on jonkin verran rohdinpellavan kuivakehruusta. Minullahan on varastoissani pari - kolme säkillistä pellavarohtimia, isänäidiltäni saatuja. Näitä pellavia olenkin, sivumennen sanoen, ajatellut jonkin verran hyödyntää projektissani. Jos saisin niistä tehtyä suojahaalarin ja -esiliinan työntekoa varten, olisi se todella hyvä juttu!
Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, on syytä hieman rajata, mitä kasvikuituja itse asiassa aion tänä vuonna kokeilla työstää. Nokkonen on itsestään selvä valinta, sillä pihallamme kasvaa sitä todella paljon. Pellava olisi toinen ensisijaisesti kiinnostava, kunhan vain saan kuivattua pellavaa jostain käsiini. Itse en sitä(kään) ennättänyt tänä vuonna kylvää. Kuituhanppua itse asiassa laitoimme hieman, mutta se on itänyt varsin satunnaisesti ja kasvu on jäänyt vaatimattomaksi, mutta on hoitokin ollut vähän niin ja näin. Hamppuhan tarvitsee hyvin runsaasti ravinteita, minkä puolesta tilanne onkin kyllä kohtuullisen hyvä, sillä siemenet kylvettiin paksuhkon pehkupatjan (pehku = eläinten kestokuivike) päälle. Sen sijaan kasvit lienevät kärsineen kuivuudesta, sillä alun jälkeen kastelu on jäänyt. Toivoa on kuitenkin saada kuitua sen verran, että sitä pääsisi edes hieman testaamaan, mutta tämä on toistaiseksi siis vielä sangen epävarmaa. Onneksi edes nokkosen saanti on taatusti turvattu!
Nokkonen (Urtica dioica)
Nokkonen on kasvikuituna ikivanha. Sitä on käytetty yleisesti jo ennen pellavaa, jonka suosion myötä nokkosen käyttö hiljalleen hiipui. Syynä on ilmeisesti ollut pellavan suurempi kuitusaanto ja kuidun kulutuskestävyys. Nokkosen etuja on sen hankinnan helppous (ei tarvitse viljellä, vaikka sekin onnistuu) sekä kuidun parhaimmillaan upea, silkkimäinen kiilto.
Kuten kasvikuidut yleensäkin, myös nokkoskuitu on selluloosakuitu. Se palaa samoin kuin puuvilla ja pellavakin - tai kuin polttopuut takassa. Selluloosakuidut eivät ole erityisen lämmittäviä tekstiileitä ja varsinkin kosteina niiden lämmöneristyskyky laskee hyvin paljon. Pehmeät selluloosakuidut ovat kuitenkin tunnultaan miellyttäviä ja niistä voi valmistaa mukavia ja vilpoisia vaatteita erityisesti kesäkäyttöön. Parhaiten kesävaatteen miellyttävät ominaisuudet tulevat esiin kankaisissa vaatteissa. Neuleet taas laskeutuvat kiinni ihon pintaan, joten hellevaatteina ne eivät ole yhtä käytännöllusiä. Huonelämpötiloissa selluloosakuituneuleet ja -neulokset taas ovat erittäin käyttökelpoisia. Selluloosakuidut ovat myös melko hyvin kulutusta kestäviä ja märkälujuuskin on usein oikein hyvä - kestävyys tietysti vaihtelee kuitukasvilajista toiseen.
Oppimatka nokkosen kanssa
Pitkään olen tätä suunnitellut, mutta vasta nyt alan toteuttaa - lukuun ottamatta paria pientä ja ilman tarkempaa asian tutkimista suoritettua kokeilua. Tänään esikäsittelin kolme sylyllistä nokkosia: keräsin, riivin lehdet pois ja laitoin nipuissa saaviin likoamaan.
Kuvassa poimittu, riipimätön nippu nokkosia sekä toinen nippu jo likoamaan laitettuna. Mittakaava hämää, astian vetoisuus on 80 l.
18.8.2019:
Prosessin piti jatkua seuraavana päivänä veden vaihtamisella, minkä jälkeen liotus olisi jatkunut vielä noin neljä päivää, kunnes varsien pintaan kiinnittyneet kuidut olisivat alkaneet irrota varresta.
Käytännössä minulla meni hiukan toisin. Syynä ainakin osittain on suositeltavaa myöhemmin kerätyt nokkosen varret, jotka ovat jo kovia ja "puutuneita". En vaihranut vettä ja liotusaikakin venyi pariin viikkoon, mutta varret vain eivät ole ottaneet pehmentyäkseen. Siksi päätin kokeilla työlästä tapaa irrottaakuituja varsien pinnasta sormin.
Kokeilin tätä noin kymmenelle varrelle ja se toimi, sain aikaiseksi pienen määrän melko puhdasta raakakuitua, mikä ilahdutti minua ja riittää ensi kokeiluksi, mutta tekniikka on sen verran hidas, että kuitua tarpeeseen tuottaessa nopeampi menetelmä on paikallaan.
Nokkosen raakakuitua karstan päällä.
Alla pisin kuitukimppu, minkä sain irtoamaan sormin, noin 50 cm.
Olin myös jo aiemmin kesällä aloittanut hätäisen ihmisen kokeen tuoreilla nokkosilla, eli melko isoiksi kasvaneilla, mutta vielä jokseenkin pehmeävartisilla kasveilla. Minulla oli silloin riivittyjä varsia nippu, joita suoraan tuoreina, liottamatta, pellavaloukulla paukuttelin ja koitin myös ruokottoman huonolla tee-se-itse häkilällä riipiä. Näiden jälkeen jätinkin homman kesken ja tappura sai kuivata rauhassa itsekseen auringossa roskineen päivineen...
Liotetuista nokkosen varsista irroitettu kuitutappura oli myös kuivahtanut. Joten kostutin ja väänsin kuivaksi myös sen. Karstaus antoi samankaltaisen tuloksen kuin aiemminkin.
* * * Juttua jatketaan prosessin edistyessä... * * *
